Suomalaisten virkamiesten arki on paikallislehdessä julkaistun artikkelin mukaan leppoisaa. "Khavi maidon kera, kiitos"- lause, asiakaslähtöinen palveluperiaate ja kellokortin puuttuminen ovat  neljä viikkoa Rovaniemellä (Kasselin ystävyyskaupunki) harjoitteluvaihdossa olleen Heike D:n haastattelun keskeinen uutinen. Mukavaa, että opiskelijavaihdon lisäksi myös muilla (Heike on oppisopimuskoulutuksessa) on mahdollista laajentaa katsantovinkkeliään ja kerätä uusia kokemuksia ulkomailta. Edellinenkin Suomi-artikkeli koski ammatillista koulutusta (suomalaisten delegaatio Kasselissa). Saas nähdä, mistä Suomea koskevasta aiheesta seuraavaksi paikallislehti kirjoittaa. Veikkaan, että viimeistään joulukuussa jouluun liittyen...

Kylässä käyneet tietävät, että meidän kämppä on aika räjähtäneen näköinen: seitsemän vuotta enemmän tai vähemmän tilapäisratkaisuja ja sen huomaa. Yhtä sun toista pitäisi rempata, mutta kun todennäköisesti parin vuoden kuluttua on muutto muutenkin edessä (kämppä käy hiljalleen pieneksi), emme viitsi tuhlata vähiä rahojamme vuokra-asunnon kunnostukseen. Saksassa asuvat tietävät, että täällä vuokra-asunto on oikeastaan vain "kylmät seinät" (kylmävuokra ja päälle tulevat lämmitys ja muut kulut, kuten jätehuolto). Vuokralaiset kunnostavat asunnon muuttaessaan mieleiseksi, siis käytännössä usein keittiökalusteita lattiapintoihin. Nykyisin kämpän vuokrasimme Suomesta käsin ja vain mies näki sen ennen vuokrasopimuksen allekirjoitusta. Asunnossa aikaisemmin vuosikymmeniä asunut nainen oli kuollut ja vuokranantaja lupasi rempata asunnon. No remppausta on niin monenlaista, onneksi sain estettyä kokolattiamaton eteisestä (lapsiperheen unelma?).

No joka tapausessa asumme täällä ja viihtyäkin pitäisi. Eli meidän perhe tekee pinnallista näennäisremonttia. Kun kämpässä asuu viisi ihmistä, kaikkia tyydyttävää kompromissia ei ole helppoa löytää. Ensimmäisenä sai eteinen uuden kaunistuksen . Minä ja ennen kaikkea muksut löysimme Ikeasta alennettuun hintaan "kukkia". Jotenkin olin huomaavani, että mies hieman itsekseen virnisteli, kun eilen eteisen "kaunistimme".

Sää oli viileämpi kuin ennakkoon arvelin: Aurinkoa, tuulta ja sadettakin. Rannalla olimme kuitenkin joka päivä ja joka säässä.

Uimalaseilla oli hyvä sukellella. Innostuin itsekin sukeltelemaan, kun vedessä uiskenteli pikkukaloja.

Aaltoja ja löhöilyä...

Hotellin altaalla uintia ja istuskelua...

Härkätaistelua, tosin tässä muunnelmassa valkoinen pyyhe ja uimalasinen härkä.

Emme olleet hotellin ainoita asukkaita.

näkymä yllä ja alla huoneestamme. Pääskyt parvekkeet kulmalla...

... ja aamuhetki huoneesta kuvattuna.

Piipahdimme paikallisella torilla. Hotellissamme asusteli vain ranskalaisia, saksalaisia ja venäläisiä, mutta torikauppiaitten kielitaidosta päätellen Hammamet on myös suomalaisten suosima kohde.

Minähän en aikonut ostaa yhtään mitään tällä matkalla... mutta aina sitä jotain pientä tulee osteltua, kuten kaksi käsilaukkua ja paikallista nougatia.

Kamelikaravaanin turistiversio...

Tuulisia päiviä, hehkuvia värejä, tummia pilviä, heinäsirkan siritystä, linnun lauluakin

Sama maisema - kaksi eri tunnelmaa

näpsäyskuvia automatkalta...

paikallista vaalimainontaa...

Kaakeleita ja mosaiikki kuvailin tosi ahkeraan, mutta en rasita sinua niillä kuvilla enempää, mutta toki pari kuvaa...

Kaakelia oven pielessä. Kaakeli on varmaan aika kätevä ratkaisu Tunisian ilmastossa. Sitä näkyi kaikkialla: portaissa, seinissä, puiston penkeillä ja jopa hautausmaan haudoissa.

Keskustelu eräässä perheessä eräänä syksyisenä päivänä

Äiti, 40+: "Hei, kato. Ostin uudet läppäskit".

Tytär, 12+: "joo, ne on "hello kitty"-läppäskit.

Äiti: "Onneksi löysin läppäskit vielä kaupasta. Näin syyskuussa ei ole kovin paljon kesäkenkiä myynnissä."

Tytär: "Joo, MUTTA ne ovat "hello Kitty- merkkiset!"

Äiti: "Hintakin oli alennettu ja tosi hyväntuntuiset jalassa".

Tytär: "Niissä lukee Hello Kitty!!

Äiti: "Teksti on kyllä aika pienellä kirjoitettu":

Tytär. "Äiti, tekstin näkee kyllä hyvin. Ne ovat järkyttävät. Et sinä noita voi käyttää".

Tässä nämä kauhistukset sitten ovat ja tarkoitus on ottaa ne mukaan viikon Tunisian matkalle. Voi olla, että aiheutan joitakin Hello Kitty-traumoja jälkeläisilleni, mutta eiköhän jokainen vanhempi jotain isompia tai pienempiä traumoja jälkikasvulle aiheuta, ehkä tämä on niitä harmittomimpia.

Kengistä puheen ollen... en todellakaan ole mikään kenkäfriikki. Minulla taitaa olla huomattavasti keskivertonaista vähemmän kenkiä kaapissa ja tavallisesti kuljen lenkkarit jalassa päivästä toiseen (mikä ei ole kuulemma kovin terveellistä jaloille). Kävin lauantaina nuoremman tyttären kanssa kumisaapasostoksilla ja tässä tulos.

Kummat kumisaappaat ostin itselleni ja kummat 9-vuotiaalle tyttärelleni? Maailma muuttuu, Anneseni ja muutoksen nopeuden huomaa parhaiten lasten kenkäkoon kasvusta. Tytär ei tosin ole hevoshullu, mutta hän eläinrakkaana valitse heppasaappaat. Kumisaappaat saavat vielä leppuutella viikon päivät eteisessä, sillä lähdemme viikoksi Tunisiaan. Samoin lepäilee viikon päivät blogini.

Laboe on ihanteellinen lomapaikka: Merta, hiekkaa, historiaa, Kielin kanava laivoineen ja Kielin kaupunki ihan lähellä. Olen asunut pari vuotta Kielissä, mennyt naimisiin siellä ja esikoinen on syntynyt Kielin lahden rannalla sijaitsevassa sairaalassa  Siinä ihan tarpeeksi aihetta nostalgiaan.

Kuten kuvista näkyy olimme varustautuneet hyvin: kumisaappaat, sadevaatteet ja useampi leija. Laboessa törmää harvoin ulkomaisiin turisteihin. Se on hyvin saksalainen lomapaikka, jota voi kyllä suomalaisillekin suositella. Ja jos pikkukylään kyllästyy tai vesisade masentaa, voi aina piipahtaa Kielin kaupunkiin. Kiel laivasto- ja telakkakaupunkina koki kovia tuhoja toisessa maailmansodassa ja keskusta ei ole erityisen kaunis, mutta olen kokenut siellä olon aina kotoisaksi. Kieliläiset ovat, kuten suomalaisetkin, talvella vähän pidättyväisempiä, mutta kesästä voi meren rannalla todella nauttia. Yksi monipuolisimmista tapahtumista on Kielin viikot, joka ei ole vain suuri purjehdustapahtuma, vaan silloin kieliläiset ja heidän vieraansa juhlivat useissa eri kulttuuritapahtumissa.

Kielin historian kannalta tärkeä henkilö oli keisari Wilhelm II, joka rakennutti suuren laivaston Kieliin ja samalla kaupunki kasvoi suuremmaksi. Sama keisari asusteli kesäisin Kasselissa Wilhelmshöhen linnassa tuossa kilometrin päässä. Kovin paljon hyvää en ole hänestä lukenut, mutta Kasselin lukioilla on vieläkin Fulda-joen varrella soutumajansa veneineen, jotka Keisari niille antoi. Taka-ajatuksena oli kuitenkin saada laivastoon vesillä liikkumiseen tottunutta miehistöä.

Lyypekki ei nyt ole ihan Kielin kupeessa, mutta sielläkin tuli Kielissä asuessa useamman kerran käytyä. Todella kaunis kaupunki! Kävin jokunen aika sitten miehen kanssa katsomassa uusimman Buddenbrooks-elokuvan. Parissa tunnissa on aika vaikea kertoa koko tarinaa, mutta kulissit, Lyypekin kaupunki kauppiastaloineen, tekivät vaikutuksen. Tänään olisi tarkoitus katsoa kirjaston DVD:ltä vuodelta 1960 oleva versio Buddenbrookseistä. Ja haaveilen taas lomasta Itämeren rannalla...

Olo on kuin sunnuntaina. Muksujen kaksiviikkoinen syysloma alkoi. Taisimme olla jo kaikki loman tarpeessa. Ei ikinä uskoisi, että kesäloma loppui vasta seitsemän viikkoa sitten. Nämä seitsemän viikkoa ovat olleet niin kiireiset. Olin ehkä hölmöyttäni siirtänyt liian monen asian selvittelyn syksylle ja siksi syksy oli vähän kaaottinen. Toivottavasti opin tästä jotain. Sunnuntaisen olotilan kruunasi esikoisen leipomat korvapuustit. Jauhot eivät olleet sunnuntai-merkkiset, mutta maku taivaallinen.

Puutarhassa kukkii vain tämä yksi kukka. Oikeaoppisesti pitäisi kai hankkia kukkivia kasveja koko kesälle, mutta jotenkin keväällä kaipaan enemmän kukkia kuin syksyllä. Ruskan värjäämät puut ja pensaat korvaavat kukat.

Kävelyretki Bergpark-puistoon.

Isoja puita... Eka kertaa näin puukontrolliauton (Baumkontrolle). Siellähän se puukontroloija vähän matkan päässä mittaili yhtä puuta. Kuvaa en hänestä kehdannut ottaa.

Vettä Bergparkissa riittää.

Varmin tapa saada muksut mukaan kävelylle on mainita tämä jalkojen lilluttelupaikka. Tällä kertaa jalkojen kastelun lisäksi uitettiin kenkiä.

Portaat veteen. Vain vene puuttuu...

Informaatiota historiallisesta puistosta. Rakentaminen aloitettiin 1700-luvun alussa.

Valo huijaa. Kuva voisi olla keväältä...

Paluumatkalla huviloita ja niitä ympäröiviä muuria.

Tämän huvilan saattoi nähdä Kasselissa kuvatussa TV-krimisarjassa, joka pyöri pari vuotta sitten Saksan telkkarissa.

... ja sitten kotiin. Ohjelmassa tänään vielä muksuilla tenniksen peluuta, minulla suomen kielen opetusta ja illalla tulee sen sortin ystävä kylään, että silitysrauta voi jäädä ikkunalaudalle.

Meidän keittiö on aikansa lapsi eli suhteellisen pieni. Ne pari keittiöön mahtuvaa kaappia ovat jo ihan täynnä, mutta kun VÄLTTÄMÄTTÄ tarvitsin, ostin lähinnä vihannesten käsittelyn helpottamiseksi uuden vempaimen. Olen kyllästynyt porkkanoiden raastamiseen raastinlaudalla. Elämmehän sentään vuotta 2009 ja meitä on viisi ruokapöydässä.

Oman pihan omena kaverinaan kaupan kyssäkaali. Kyssäkaalia olen oppinut vasta syömään täällä Saksassa. Se on hyvä korvike nauriille ja lantulle. Lanttua saa kyllä hyvin varustetuista kaupoista, mutta nauriiseen en saksalaisessa ruokakaupassa ole törmännyt. Aika usealla saksalaisella tuntuu pinaattitrauman lisäksi olevan kyssäkaalikauhu. Ilmeisesti sitä on lapsena enemmän tai vähemmän väkisellä tyrkytetty. Vanhempi polvi muistelee kyssäkaalin olleen sotaaikoina niitä harvoja saatavilla olevia vihanneksia.

Eikö ole kaunis kaali, kuin aasialainen temppeli? Kuulemma parsakaalin ja kukkakaalin risteytys.

Yksi yrttikin löytyy ikkunalaudalta. Ehkä se tarvitsisi vihreää seuraa.

Paikallislehdessä on yllättävän usein Suomeen liittyviä uutisia, kuten viime viikkolla Hesseniin eksyneen hirven uutisoinnin yhteydessä ("Suomessa on paljon hirvionnettomuuksia"). Eilisessä lehdessä kerrottiin suomalaisten tutustumisretkestä saksalaiseen oppisopimussysteemiin. Täällähän pidetään yleisenä totuutena, että saksalaiset "Handwerker" (käsityöläiset, tosin käsite kattaa kaiken puusepästä putkimieheen) ovat maailman parhaita. En osaa ottaa asiaan kantaa, koska minulla on niin vähän käytännön kokemusta sekä Suomessa että Saksassa.  Tosin asumme vuonna 1938 rakennetussa talossa, jossa aina täytyy jotakin korjailla. Näin äkkiseltään en voi väittää,että korjausmiesten taidot olisivat erityisen kiitettävät, ehkä pikemmin päinvastoin. Toisaalta en ole "alan ihmisiä", ehkä en osaa asiaa niin tarkalleen edes arvioida.

Suomen ammattikoulu- ja Saksan oppisopimussysteemissä on varmaan kummassakin omat hyvät ja huonot puolet. Koulu on ehkä helposti liian teoreettinen ja oppisopimuksessa teoreettiset tiedot voivat jää vähemmälle. Pari ystävää on ennen yliopisto-opiskeluja hankkinut ekan ammatin oppisopimuksella ja heidän kokemuksensa ovat aika kirjavat. Eräs tuttava väitti olleensa lähinnä halpaa työvoimaa ravintola-alalla. Vanhempien kannalta oppisopimus on edullisempi vaihtoehto kuin opiskelu, koska oppisopimuksessa oleva saa jo pientä palkkaa. Vanhemmilla on nimittäin varallisuutensa puitteissa velvollisuus kouluttaa lapsi. Opintotuki on vasta toissijainen. Aika moni ihan tavallisesta duunariperheestä tuleva opiskelija ei saa penniäkään opintotukea. Eli vanhemmat maksavat koko opinnot. Toisinaan tuomioistuimessa ratkotaan tapauksia, joissa opiskeva nuori on nostanut kanteen vanhempiensa maksuhaluttomuuden vuoksi. Ehkä se yhteinen jouluateria peruuntuu siltä vuodelta...

Meidän perheessä oppisopimus tai opiskelu ei ole vielä ajankohtainen aihe. Nyt mietimme, mihin kouluun 9-vuotiaat kaksoset ensi syksynä menevät. Edessä on siis aika tärkeä päätös ja näin hemmetin nuorien muksujen, tai pikemminkin vanhempien, on tiedettävät, onko lapsella lukuhaluja/resursseja  lukioon, keskikouluun vai kansakouluun. Saksalaiset ovat PISA-tutkimuksen tuloksista olleet ihmeissään, mutta minusta yksi tärkeimmistä syistä huonoon tulokseen on lasten jaottelu jo näin varhain. Skeptisimmät sanovat, että akateemisten muksut seulotaan muusta kastista. Tuttavapiirissä on useampikin tapaus, jossa lapselle on suositeltu lukiota, mutta (ei-akateemiset) vanhemmat eivät ole  ajallisista (en ehdi auttamaan läksyjen teossa), koulutustaustallisista  (en osaa auttaa läksyjen teossa) tai taloudellisista (ei ole varaa yksityiseen tukiopetukseen) syistä lastaan lukioon laittaneet.

Lisäsotkua koulutussysteemiin tuo se tosiasia, että koulutuspolitiikka on osavaltioiden päätettävissä. Eri osavaltioissa on erilaiset säännökset. Esimerkiksi Hessenissä 4-luokkalaisten koulusuositus ei ole sitova, kuten eräissä muissa osavaltioissa ja Kasselin kaupungissa on yhtä aikaa 12- ja 13-vuotinen lukiosysteemi - siis samalle ikäluokalle, mutta eri kouluissa. Siis koulukaaosta riittää... marmattaa voi aina, mutta meidän on tietysti tultava tämän systeemin kanssa toimeen.

Ettei nyt menisi ihan negatiiseksi haukkumiseksi... Yksi yleisimmistä ennakkoluuloista on, että saksalaiset eivät ole erityisen anteliaita, pikemminkin pihejä. Minä luen aamuisin päivän vanhaa paikallislehteä. Miksi? Kun seitsemän vuotta sitten muutimme tähän nykyiseen asuntoon, vuokranantaja ilmoitti jo edellisen vuokralaisen kanssa olleen tapana, että vuokranantaja laittaa lukemansa paikallislehden porraskäytävään. Siitä minä sen sitten noukin meille luettavaksi.  Olenko minä pihi, kun en tilaa omaa lehteä? Onko vuokranantaja "antelias" vai ympäristöystävällinen? Joka tapauksessa me kaikki olemme järjestelyyn tyytyväisiä.