Tänään olemme herkutelleet: viimeinen pakastettu leipäjuusto kahvissa "uitettuna" mulle ja "kahvileiväksi" muksuille uunissa "haudutettua" leipäjuustoa puolukkahillon, persikoiden ja kerman kera. Makuasioista ei tietenkään kannata kinastella. Minusta Niemitalon leipäjuusto on sitä oikeaa. Heidän Juustolansa sijaitsee kätevästi vanhempien mökkitien varrella Pudasjärvellä.

Leipäjuusto kuuluu Oulussa vieraileville sarjaan "pakollisia ruokanumeroita". Mieheni ei vielä parissakymmenessä vuodessa ole lämmennyt leipäjuustolle, vaan nimittelee sitä kumipalaksi. Voin hyvin ymmärtää häntä. Leipäjuusto narisee hampaissa kummasti ja ehkä sitä voi nautinnolla syödä vain jo lapsuudessa narskutteluun tottunut. Miehen no-go-listalle kuuluvat vielä ehdottomasti kesäkeitto ja maksalaatikko. Monelle ulkomaaliaselle mämmi on hieman epäilyttävää, mutta mies syö sitä mielellään. Ehkä mämmiä pitäisi syödä eka kerran silmät kiinni, niin ei ruuan ulkonäkö estä makuelämystä. Kokkaan aika harvoin suomalaisia perinneruokia, osittain ehkä puuttuvan keittotaidon, osittain raaka-aineiden vaikean saatavuuden vuoksi. Yksi muksujen lempiruoka on tekemäni lappapuuro. Puolukoita saa tosin vain puolukkahillon muodossa, joten puuro on aika makeaa. Puolukkahilloahan täällä tarjoillaan usein riistaruokien kanssa. Lappapuuro on niin kauniin vaaleanpunaista, kuin jotain mansikkavanukasta. Lasten saksalaiset kaverit maistavat sitä mielellään, mutta tällä kertaa ruuan makea ulkonäkö pettää ja osalle puolukoiden happamuus on sitten liikaa.

Pakkasessa on vielä jokunen paketti suomalaista ruisleipää pahan päivän varalle, vaikka en voi kyllä saksalaista ruokakulttuuria moittia. Aina on tutuilla vieraillessa jotain herkullista syötävää pöydässä ollut. Ehkä en nyt ole kumisten perunapallojen ystävä, mutta siitä sitten joku toinen kerta.